Hörhömusiikin Top Delta

Hörhön, vielä vähemmän hörhöhumanistin, pitäisi mennä tonkimaan jotain niin arveluttavan epämääräistä kuin musiikkimaku. Mutta mutta, aina voimme riisua sen kuin tyhjiökäyttöisen servomoottorin konsanaan:  värähtelytaajuuksiksi, desibeleiksi, sekvenssipurkauksiksi...noh.. bittijargoniksi. Silloin saavutamme insinöörimäisen eksaktin tilan, jossa kierrämme ekliptikan tasossa juuri ja juuri painovoimakentän rajapinnassa saavuttaaksemme hiljalleen putoavan tilan, jonka kuluessa voimme havainnoida ilmiötä ilman häiriösignaaleja. Siis poikkeavia mielipiteitä, koska tehtävän päämäärän huomioon ottaen fysiikan lait ovat kaikkien mielipiteiden yläpuolella. Ja  tehtävän nimihän oli "hörhömusiikin vaikuttavuus suhteessa suhteettoman eskapistiseen subjektiiviseen kokemukseen". Valitan, suomennosta ei ole saatavissa. 

Alfa. Ensimmäinen ja viimeinen,  luonnollisen vitaali valinta. Itsestäänselvyydessään kiukustuttavan eeppinen ilmiö, huh. Vangelis. Mehän emme unohda, että fyysis-psyykkisesti rajallisina olentoina palaudumme kaikessa musiikissa  oman pulsarimme temporaalisuuteen, ja että Vangelis on pyrkimystä kurottaa sen sykkeellisyyden tuolle puolen. Ja että on olemassa ihmisiä, jotka kiihottuvat tämän kaltaisesta jauhannasta ja myöskin niitä, jotka eivät ymmärrä kuin hevon vittua.

Beta. Sekundaa, joka kaikessa plastisuudessaan ja kyhäelmällisyydessään saa ihmisen muistelemaan aikoja, jolloin kaiken ei tarvinnut olla justiin vaan melkein sinne päin. Silti se oli viihdettä. Trikkikuvia, pahvia, hiuslakkaa ja foliota. Halpaa ja toimivaa on kaikki paitsi Sarah Brightmanin ääni, sillä se on aivan sitä itteään ja jutun juju: keitä paska kasaan, mutta tiputa sinne gramma sitä helevetin kallista tomua, jota erehdyit luulemaan sokeriksi. Sitten voit itkeä, miten menetit sydämesi sille.

Gamma. Kyberiaaninen paha. Säteilynä vaarallista, paitsi jos liikumme viiden geen voimalla, saavuttaen 5 prosentin suhteellisen osuuden valonnopeudesta. Siinä vaiheessa purkaukset ovat punasiirtyneet harmittomalle infrapunan aallonpituudelle. Merkkinä symbolisoi dekadenttiä, korkealta soitettua kuolemantanssia. Parittomuuden, rappion, taustalla näkymättömissä pysyvän vaaran tuloillaan oloa. Betan ja Gamman ero on häilyvä, toiset kääntävät tuon punaväräjävän udun selkeän jumalalliseski merkiksi apokalyptisen ajan alkamisesta, toiset miettivät, miten paljon sitä tomua keittoon tipahti.

Delta. Hedelmällisyydeen, synnytystuskien ja veneeristen ilmiöiden loputtoman hämmästyttävä suistoalue. Evoluutiomme kehto, kulttuurivallankumouksen tyyssija. Ja maailman ensimmäinen ihmisen aikaansaama eroosioalue. Ai niin! Delta-baryonit, nuo ian kaikkisen ihanat ylös- ja alaskvarkkiset, joiden spinien summaksi saadaan täydellinen 3/2. Lähentelee käänteisvertaista kultaista leikkausta humanistihörhön töyssyresonoivassa jargonissa.

64-bittisyyden masokisti Gorodinski kuittaa.

Kirjavinkkausta scifisteille

Hannu Rajaniemi: "Kvanttivaras" (2010, Gummerus)

Harvojen kirjojen lukemiseen tarvitaan Mensan jäsenyyttä, mutta Hannu Rajaniemen "Kvanttivarkaan"kohdalla suosittelisin ensin testeissä käymistä. Kyllä, myönnän... olen maannut sen kanssa. Ensin makasin hikisiä lukemattomia öitä, sitten yhden tajuntani räjäyttävän illan, joka jätti jälkeensä syvän kaipauksen, "kunpa olisin käynyt niissä testeissä!" Silloin olisin voinut rauhallisin mielin vakuuttua siitä, ettei koko satsia voi eikä kannata niellä kerralla. Minkälaiselle hörhölle se on oikein suunnattu?! Kysyn vaan. Infodumppaukset ja pienen pienet detaljit saavat kyllä selityksensä, mutta 300 sivua myöhemmin. Langat on kyllä tarkoitettu pysymään käsissä, jos osaa päätellä ihan ite ja loppuun asti. Mutta silti. Se kokonaisuus. Humanisti haluaa holistiikkaa, ei mitään hevonpäänsumuja. Ydinfyysikon aivoillako rakennat tuosta gammasäteilystä hubblen perintökuvan? Niillä luultavasti. Tyyppi on väitellyt säieteoriasta Cambridgen yliopistosta ja työskentelee porukalla perustamassaan matemaattisten mallien ideahautomossa, joiden tilaajana toimii vaikkapa nyt Euroopan Avaruusjärjestö näin yhden mainitakseni.  Voisinkin vinkata Kvanttivarasta runkkausmateriaaliksi matemaatikoille, sillä olen varma että juoni on rakennettu jonkin matemaattisen kaavan varaan. Se, että hörhöhumanisti kokee sekalaatuista turhautuneisuutta ja suorastaan tuntee nahoissaan missanneensa kliimakseja, kertoo vain siitä että Kvanttivaras on ihan saatananmoinen ilmiö. P.S Lisää tulossa vielä trilogian kahden osan verran. Ai mikä perusidea? No Kato Vittu Googlesta!

Tero Nieminen & Anne Salminen: "Nimbus ja tähdet" (2004, Atena)

No sitten. Nimbus Lambda on hottis, sukupuoleton ja vähän kuin Gaia itse. Tähtien välisessä avaruudessa matkaava Kohtunsa hedelmä. Syntynyt ja kuollut, syntynyt ja kuollut, eikä vieläkään oikein tiedä kuka hän on. (Tai ei tiedä enää, menisi minullakin luvut sekaisin jos eläisin enemmän kuin oman elämäni verran) Nimbus on miellyttävässä suhteessa aika lailla maskuliiniselta vaikuttavaan keinoälyynsä nimeltä Talamus. Cartwright jonka hän kohtaa, on puolestaan kuriton ja  arvaamaton könsikäs. No kukapan nyt ei rentuista tykkäisi. Kirjarunkkauksena varsin emotionaalinen, inhimillisyyden ytimiä syväluotaileva, tykättävä kovakantinen. Että vähän jos itkettää tai muuten vain haluttaa "nyssöttää" niin eikun tästä imemään sitä itteään.  Nieminen&Salminen hyökkäajäkaksikkona on kyllä melkoinen. Viskasivat Nimbuksenkin alunperin Porttiin ja vaikka mihin kilpailuihin usiamman tusinan sipaleina, ja tässä on kovakantinen tulos. Ei voi sanoa muuta, kuin että yhteispeli sujuu ja huuli sen kun synkkaa. Tulisko mullekin joku puremaan kynsiä puolestani, niin voisin keskittyä siihen juonenkuljetukseen sillä aikaa? No kokonaisuudesta hörhöhumanisti sanoo tietenkin että "bravo", pitäähän sci-fistä löytyä vähän eksistentialistista potkua!

 Mensan testit reputtanut kasibittinen keinoäly kuittaa.

Nova 2012 -kirjoituskilpailu

Kunnianhimoisten saavutusten vuoden aloittaa perinteisesti Novan sci-fi ja fantasianovelli -kirjoituskilpailu, joka on hyvää harjoitusta syssymmällä pärähtävälle Portti-potille. Ja Novastahan saa sitten sitä itteään, eli palautetta. Deadline on jo 5.3, eikä Allekirjoittaneen kirjoitusvauhti ole ollut mitään kaasupohjassa päristelyä. Alkuperäissuunnitelmien mukaan kyseinen Rääpäle piti nimittäin singota Portista sisään vasta syyskuussa. Päätin kuitenkin tahkota raudan nyt, kun ahjo vielä vetää. Vanhasta kokemuksesta sen tietää, että paraskin juoniviritelmä tahtoo virttyä, mitä kauemmin kirjoittamista lykkää.

Tämän kertainen juoniviritelmä onkin kuin taannoisesta iltapulun otsikosta "Nainen voitti Kenossa kaksi kertaa unessa näkemillään numeroilla". Haastavaa hommaa, tuo unien tulkinta, varsinkaan kun ei itse ko. rainaa edes nähnyt. Syvällisen haastattelun avulla arvelen saaneeni kiinni miljööllisistä elementeistä. Tosin myöhempi ideariihen puinti on paljastanut juonellisesti uusia ulottuvuuksia, joten eiköhän sinne Porttiinkin riitä jotain heitettäväksi. Inzpiraztionia nautittiin vielä loskaisen tammikuisessa Latviassa, ja eiköpähän se siitä jo konkretisoitunut hela hoito. Ja enempiä ei tietenkään voi paljastaa juonesta, kun varastettavana on huimasti, eli 200 kpl alasliukuvan euron verran riihikuivaa. Tunnelmapaloja tulevasta kuitenkin tässä:

Level 1

Ihminen, jolla on taipumusta eskapismiin, nostalgisoituu helposti. Nostalgisoituminen on kuitenkin määriteltävä tarkemmin, jos mielii kanssakulkijoidesi ymmärtävän pätkän vertaa siitä, mitä horiset. Ei ole hauskaa, jos leimaudut vaillinaisen informaatiovirtasi vuoksi retroksi tai uushipiksi. Koska saattaa olla, että seuraavana jouluna profiloidut lahjan antajan mielessä "vihreän teen ystäväksi" ja "kirpparikarppaajaksi". Viimeisen ryhmittymän olemassa olosta en tosin ole ihan varma, mutta kun karppaajat nykyään ylittävät koulukuntarajoja loikkien. Loikkarit ovat taas muodissa, kun puhutaan vähän minkä sattuu puolesta. Taitaa tarkoittaa sitä, että muilutus käytännössä on siirtynyt historian lehdyköille, eli nostalgiaosastoon. Jos joku nyt muilutusta tahtoo nostalgioida.

Jahah, mutta tämä nostalgiointi puolestaan on viihdeteollista laatua. Väittäisin tosin, että nykykulutuksen mittakaavassa se on viihdetaloudellista laatua, elämysten uusiokäyttöä. Ja tällä taas ei ole mitään tekemistä ekologisuuden kanssa, hipit! Kyse on täydelliseksi havaitun elämyksen hengissäpidosta. Tästä näin.

Yksi parhaista tavoista joutua profiloiduksi väärin, on esittää listoja. Siispä teen niin:  Prätkähiiret, Varjoankka, Alfred J. Kvack, Star Wars, Jurassic Park, Life Force Salamander, Robocop, Top Gun, Startropics, Turtles, Mortal Combat ja Ihmemies McGyver aamen! Parasta virrenveisuussa on kuitenkin se, että voi haudata Star Treckin autuaallisesti maan syvimpään poveen. En tosin tiedä, kuka niistä nykyään titteliä kantaa, mutta ennen se oli Andersonin emäntä.

Jokapäiväsenä ja ikuisena velvollisuutenani tarjoilenkin teille hippirunkuille aihetta aggressioon Life Force Salamander -Power of Anger 

8-bittisyyden suurlähettiläs Gorodinzki kuittaa.