Hannu Rajaniemi: "Kvanttivaras" (2010, Gummerus)
Harvojen kirjojen lukemiseen tarvitaan Mensan jäsenyyttä, mutta Hannu Rajaniemen "Kvanttivarkaan"kohdalla suosittelisin ensin testeissä käymistä. Kyllä, myönnän... olen maannut sen kanssa. Ensin makasin hikisiä lukemattomia öitä, sitten yhden tajuntani räjäyttävän illan, joka jätti jälkeensä syvän kaipauksen, "kunpa olisin käynyt niissä testeissä!" Silloin olisin voinut rauhallisin mielin vakuuttua siitä, ettei koko satsia voi eikä kannata niellä kerralla. Minkälaiselle hörhölle se on oikein suunnattu?! Kysyn vaan. Infodumppaukset ja pienen pienet detaljit saavat kyllä selityksensä, mutta 300 sivua myöhemmin. Langat on kyllä tarkoitettu pysymään käsissä, jos osaa päätellä ihan ite ja loppuun asti. Mutta silti. Se kokonaisuus. Humanisti haluaa holistiikkaa, ei mitään hevonpäänsumuja. Ydinfyysikon aivoillako rakennat tuosta gammasäteilystä hubblen perintökuvan? Niillä luultavasti. Tyyppi on väitellyt säieteoriasta Cambridgen yliopistosta ja
työskentelee porukalla perustamassaan matemaattisten mallien
ideahautomossa, joiden tilaajana toimii vaikkapa nyt Euroopan
Avaruusjärjestö näin yhden mainitakseni. Voisinkin vinkata Kvanttivarasta runkkausmateriaaliksi matemaatikoille, sillä olen varma että juoni on rakennettu jonkin matemaattisen kaavan varaan. Se, että hörhöhumanisti kokee sekalaatuista turhautuneisuutta ja suorastaan tuntee nahoissaan missanneensa kliimakseja, kertoo vain siitä että Kvanttivaras on ihan saatananmoinen ilmiö. P.S Lisää tulossa vielä trilogian kahden osan verran. Ai mikä perusidea? No Kato Vittu Googlesta!
Tero Nieminen & Anne Salminen: "Nimbus ja tähdet" (2004, Atena)
No sitten. Nimbus Lambda on hottis, sukupuoleton ja vähän kuin Gaia itse. Tähtien välisessä avaruudessa matkaava Kohtunsa hedelmä. Syntynyt ja kuollut, syntynyt ja kuollut, eikä vieläkään oikein tiedä kuka hän on. (Tai ei tiedä enää, menisi minullakin luvut sekaisin jos eläisin enemmän kuin oman elämäni verran) Nimbus on miellyttävässä suhteessa aika lailla maskuliiniselta vaikuttavaan keinoälyynsä nimeltä Talamus. Cartwright jonka hän kohtaa, on puolestaan kuriton ja arvaamaton könsikäs. No kukapan nyt ei rentuista tykkäisi. Kirjarunkkauksena varsin emotionaalinen, inhimillisyyden ytimiä syväluotaileva, tykättävä kovakantinen. Että vähän jos itkettää tai muuten vain haluttaa "nyssöttää" niin eikun tästä imemään sitä itteään. Nieminen&Salminen hyökkäajäkaksikkona on kyllä melkoinen. Viskasivat Nimbuksenkin alunperin Porttiin ja vaikka mihin kilpailuihin usiamman tusinan sipaleina, ja tässä on kovakantinen tulos. Ei voi sanoa muuta, kuin että yhteispeli sujuu ja huuli sen kun synkkaa. Tulisko mullekin joku puremaan kynsiä puolestani, niin voisin keskittyä siihen juonenkuljetukseen sillä aikaa? No kokonaisuudesta hörhöhumanisti sanoo tietenkin että "bravo", pitäähän sci-fistä löytyä vähän eksistentialistista potkua!
Mensan testit reputtanut kasibittinen keinoäly kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti