Tähtienvälisen tyhjyyden takana

"Kaukaisten alusten valoissa oli jotakin sydäntäsärkevää kauneutta. Mukana oli tunnetta sekä ihmisen suurista saavutuksista että siitä äärettömyydestä, johon verrattuna nuo saavutukset tuntuivat niin haurailta. Oli aivan sama, olivatko valot peräisn myrskyisässä taivaanrannassa hyökyaaltojen keskellä kamppailevasta karavellista vai timanttirunkoisesta avaruusaluksesta, joka oli juuri saavuttanut määränpäänsä tähtienvälisen tyhjyyden takana" (Alaistair Reynolds, Kuilukaupunkki, s.145)

Jos Muumipappa ja Niisku kirjoittaisivat yhdessä kirjan, se voisi loppua juuri noin. Jos Rauli Somerjoki eläisi, hän voisi laulaa siitä laulun. Jos minä osaisin kirjoittaa kuin Alastair, kirjoittaisin juuri siitä paljon enemmän. Mutta muumit ovat vain leikisti olemassa ja Rauli on oikeasti kuollut. Silti aina löytyy joku, joka haluaisi ponnistella sen tähtienvälisen tyhjyyden taakse, joka erottaa mitattavan mittaamattomasta, merkityksellisen merkityksettömästä. Siellä perillä jossain on niin mittaamattoman merkityksetöntä, ettei ole väliä onko se jossain edes perillä. Sitä on äärettömyyden tunne. Luullakseni. 

Eräs minulle tärkeä ihminen pyysi minua kirjoittamaan entropiasta jotain runollista. "Termodynamiikan toisen pääsännön mukaan aine ja lämpötila pyrkivät aina entropiaan, maksimaaliseen epäjärjestykseen, jonka lopputulos on lämpökuolema. Siksi universumi laajenee ja siksi ajalla on suunta eteenpäin. Se on todennäköisintä" Tähän tapaan hän luennoi ja pyysi sitten, että voisi nähdä entropian minun silmini. Sellaista on humanistin ja luonnontieteilijän "tähtienvälinen" tyhjyys.

Vastasin: "Hyvä on, se on helppoa. Sinä kerrot vain siitä mitä ymmärrät, ja minä kirjoitan siitä mitä tahtoisin ymmärtää. Kuvittele nyt että asiat olisivat toisinpäin". Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka kuluessa koetin ymmärtää jotakin entropiaan liittyää laskukaavaa, että ds=Q/T.  Lopulta hän naputti kynäänsä kirjan selkämystä vasten ja lausui mitä ilmeisimmin päässään pyörittelemänsä kaavan lopputuloksen, joka kuului kutakuinkin näin: "Jos minä siis kerron sinulle mitä ymmärrän seuraa että sinä ehkä ymmärrät mistä kirjoitat, seuraa, että minä en edelleenkään ymmärrä mitä kirjoittamastasi ymmärsit oikein, enkä myöskään sitä mitä tahtoisit vielä ymmärtää? Ja jos tämä olisi käänteisvertaista, lopputilanteessa kumpikin tietäisi vähemmän kuin alussa." Nyökkäsin, vaikka en ymmärtänytkään aivan heti, ja lisäsin: "Jos se todennäköisintä, eikö se ole myös aika entrooppista?" Nauroimme ja tarkistin googlesta onko "entrooppinen" oikea sana. Hakutulos nauratti hervottomasti: "Özcan Türkmen: Entrooppinen runous. Java-kielinen tietokoneohjelma, joka muuntaa runoja entrooppisen runouden kielelle." 

Halusit runoutta, mutta ymmärys vähensi ajatteluni entropiaa. Siksi kaavasi on lopultakin epätosi. Todennäköisintä on, että mitä enemmän ymmärrän, sitä vähemmän voin runoilla. Ja että jos olisi toisinpäin, runoisilin enemmän, mutta sinä ymmärtäisit minua paljon vähemmän. Jos humanistin ja luonnontieteilijän ajatuksellinen entropia voisi olla vakio ja yhtäsuuri, voisimme kirjoittaa niinkuin Muumipappa ja Niisku. Mutta sellasia voimme olla vain leikisti. Hän lukee tekstiäni ja kirjoittaa paperille tämän kaavan, josta en ymmärrä yhtään mitään. "Jos a=ajattelu ja e= entropia ja jos h= se sun hiton heideggerisi ja H+L= humanistin ja luonnontieteilijän sekasikö, siitä seuraa: ah=e/H+L"

Kysyn jotain muka fiksua, mutta oikeastaan minua jo ärsyttää. "Kuinka niin ajattelun ja eksistentialismin kertominen yhteen voisi olla sama kuin entropia..ja ja...jotain muuta?" Hän vastaa: "Ajattelen siis olen! Siinä Heidegger". Tähtienvälinen tyhjyys on pitkää ja hiljaista ja sen kuluessa ehdin keksiä nasevimman mahdollisen huomautuksen. Sitten lauon: "Minusta monitieteellinen näkökulma on ihan nättiä, mutta jos Descartes eläisi, ja sinä julkistaisit tuon kaavasi, saisit ukolta turpiin...plus että sen jälkeen olisit tiedemies, joka olisi suosittu kansan syvissä riveissä ja vain syvissä rivessä, ja vähän samasta syystä kuin Matti Nykänen." 

"Kettu...minä sinulle syvät rivit näytän".

En tiedä ymmärsikö hän sitten lopultakaan, missä mentiin vikaan. Tai ymmärsinkö minä. Mutta ei sillä ole väliä silloin, kun saavutaan perille tähtienvälisen tyhjyyden tuolle puolen. Ja on aivan sama, mistä se ymmärryksen valo on peräisin. Yhtä kaikki se on sydäntäsärkevän kaunista, sillä mukana on tunnetta sekä suuresta inhimillisestä ponnistelusta että siitä äärettömyydestä johon verrattuna tulemme lopultakin olemaan liian vähän aikaa yhdessä. On olemassa syy, miksi pidän juuri tietyistä lauseista sivulla numero 145. En vain ymmärrä mikä se on, ja siksi kirjoitan juuri siitä.

Seuraa varoitus. Tämä linkki sisältää jotain aivan muuta kuin Vangelista.

Kotimaisia youtube-talentteja metsästävä, yhden pelottavan Luonnontieteilijän yksin kohdannut ja selättänyt humanisti-Gorodinzki kuittaa.

P.S Universumi armahti ja muutti alkuperäistä kohtaloani olla koskaan saamatta käsiini NES in Life Forcea. Se on tulossa...ja sillä mukanaan kaveri. Palaan asiaan kun pojat ovat kotona. Yeeeehaw!!